Surrealistinen matkakertomus Hiileen ja Päästäissaarille, OSA 1

Tsau kissat ja ihmiset! Dali täällä.

Koska olen surrealistinen Dali -kissa, kaikki on minulle mahdollista. Niinpä matkustin salaa amatöörien mukana Hiileen ja Päästäissaarille ja tässä hämmästeltäväksenne ensimmäinen osa hurjasta matkakertomuksesta, joka antaa kattavan ja totuudenmukaisen kuvan amatöörien ja minun seikkailuista. Toisessa osassa käsittelen Hiilen eteläosan Pata Koni(a)n noloimmat matkaosuudet. Friiduamatööri on omilla sivuillaan julkaissut kaunistellun matkakertomuksen, mutta armoton totuus paljastuu tässä blogissa, jonka julkaisen salaa amatööreiltä.

Piiloudun friidun laukkuun salamatkustajaksi

Aluksi mentiin Santiago de Hiilessä köysiradalla San Cristobal -kukkulalle ja friidu kirkui koko matkan keikkuvassa köysiratakopissa. Aika korkealla se kyllä menikin. Kuva kukkulalta kaupungin suuntaan. Miesamatööri ei yleensä poseeraa kuvissa, mutta friidu kyllä senkin edestä. Tunkee joka kuvaan mukaan. Onnistuttiin sentään yksi kuva saamaan ilman friidua.

Miesamatöörin kanssa poseerataan korkealla ... kaiteilla
keikkuminen on mulle tuttu juttu, kuten monet teistä muistavatkin

Amatöörit tunkevat aina korkeisiin paikkoihin. Yksi kohde oli uusi pilvenpiirtäjä Gran Torre Santiago, jonka on suunnitellut sama arkkitehti (Cesar Pelli) kuin Kuala Lumpurin Petronas -tornit. Friidu pelkäsi aiemmin korkeita paikkoja, mutta uskaltaa nykyisin katsella alas etenkin, jos on lasiseinät. Minua ei tietty pelottanut yhtään ja kiipesinkin 300 metriä korkeaan torniin ulkokautta. Kuka nyt hissiä käyttäisi?

Ihan easy keikka kiivetä tonne ylös! Täälläkin on Jumbo. Supercat!

Toi seuraava osuus on vähän haasteellinen ... hienot maisemat jo tästä!

Tornissa ylhäällä ei ollut mitään muuta kuin kaksi maisematerassia, joista näki kaupungin joka suuntaan. Loikkasin täältä ylhäältä poseeraamaan friidun kameralle tuonne matalampien pilvenpiirtäjien katolle. Huomaatteko, minkä talon katolla olen?

Täytyy laittaa todistusaineistoa, että olen ollut Hiilessä, koska epäilen, että ihan kaikki kriittiset kissakamut, kuten Patrick, Veeti, Ile, Weetboys, Tyyppi, Maisteri, Elmeri, Missu, Tete, Siru jne... eivät ehkä muuten usko, että olen täällä käynyt.

Huh, huh. Lepäilen välillä, 300 metriin kiipeäminen
lasiseinää pitkin oli aika urakka, kun lämpötilakin oli liki 30.

Käveltiin kaupungilla kilometritolkulla ja katseltiin taidetta museoissa ja ulkona, koska amatöörit tykkäävät kaikenlaisesta taiteesta ja mä tykkään kanssa  - jo mun nimikin velvoittaa olemaan kiinnostunut. Tässä parhaita paloja - siis minun mielestäni.

Tuolta roikkuu jotain?

Mitä toi mua nyt mulkoilee? Närkästyikö se, kun kiipesin jalan päälle?

Tää seuraava on siis NIIN NOLOA. Voitteko tajuta, millaisia valokuvia friidu ottaa koko ajan. Tämän alemmas ei voi matkakuvien kanssa vajota. Poteron hevonen on ihan kiva, mutta olisi sen nyt voinut jostakin toisesta suunnasta kuvata.

Miesamatööri kehyksissä ... tsiisös, mitä turismia!

Mentiin talsimaan Barrio Bellavistan alueelle, joka oli täynnä ravintoloita ja katuja, joiden varrella talojen seinät oli koristeltu upein maalauksin. Dalin kuvaa kävin tietty ihailemassa ihan lähietäisyydeltä. Ei ollut kissakahviloita eikä kissoille tarkoitettuja rottabaareja. Surkea mesta.

Kaksi Dalia ✊✊

Sitten me lennettiin tosi etelään PataKoniin, josta vastarannalla näkyi Tulimaa. Siitä kerron matkakertomuksen osassa kaksi, koska kyllä oli niin upea paikka, että vaatii ihan oman bloginsa. Laitan tähän vielä matkan viimeisen kohteen eli Päästäissaaren kommellukset. Ensinnäkin, minua on huijattu! Ei siellä mitään päästäisiä ollut. Ja niiden takia ylipäätään lähdin tälle matkalle. Jotain valtavia kivikasvoja, joita kutsuttiin Moai -patsaiksi. Ja oli myös vapaana kylän kaduilla laukkaavia hevoslaumoja, joita sekä friidu että minä pelättiin ihan hirveästi.  Niitä kivinaamoja kierreltiin katselemassa parikin päivää ja siellä vaadittiin kulkemaan tarkasti merkityillä poluilla ja reiteillä. Joku suomalaisturisti taannoin irrotti yhdeltä kivinaamalta korvan ja joutui kai vankilaan ja ainakin maksamaan kauheat sakot. Ei ne amatööritkään ongelmilta välttyneet. Mä nimittäin kiipesin joka patsaan päälle ja aiheutin hirmu skandaalit ja amatöörit joutuivat lunastamaan itsensä ja mut ulos saarilta viidellä triljoonalla bitcoinilla. Onneksi Suomen lehdistö ei saanut tästä vihiä.

Tässä on Maoin hiukset eikä mikään hattu. Silmät on restauroitu jälkikäteen.
Saarella ei ole jäljellä kuin yksi alkuperäinen silmä, sekin haljennut (museossa).
Typerät turistit ovat vieneet niitä historian saatossa mukanaan.

Kukkuu! Kaatuneita patsaita oli paljon ja yhden louhintakin oli
 jäänyt kesken ... oli pohjasta kiinni vielä kallion seinämässä.

Tässä kohtaa amatöörit pidätettiin ja rapsahti triljoonien bitcoinien sakot.
Kannatti silti, koska on tämä niin uljas kuva meikäläisestä.

Päästäissaarella oli yksi hieno, palmujen siimeksessä oleva suojainen uimaranta, missä amatöörit kävivät pikku aallokossa polskimassa. Minä sen sijaan otin Tyynen meren pahimman tyrskykohdan ja laitoin surffilaudan laulamaan.

Venttaan tässä, milloin tulee kunnon aallot.

Kuvia on tuhansia, mutta näistäkin varmaan saa käsityksen, millaisen reissun tein salamatkustajana. Päästäissaarella oli tulivuoren kraatereita, mutta niihin en viitsinyt mennä, kun olivat aika vetisiä. Ai niin, tämän yhden kuvan voin vielä laittaa. Tämä kivikasa nimittäin on ollut kanala. Jäin vaanimaan, josko sieltä olisi tullut kana ulos.

Tällä seinustalla on kanojen paraatiovi.

Oli tämä sen verran hurja seikkailu, että päätin jatkossakin salamatkustaa amatöörien kanssa.

t. Dali, tätä blogia kirjoittaessa ei ihan vähäisessä banskupöllyssä 😉