torstai 28. joulukuuta 2017

Tilinpäätös 2017 ja Hyvää Vuotta 2018 kaikille!

Tsau kissat ja ihmiset! Dali täällä.

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika tehdä tilinpäätös.

Mulla on tosi pienet menot ... melkein pelkkää säästöä koko kissa

Friidu on henkeen ja vereen talousihminen ja epäilen, että sen sielun korvaa excel -taulukko. Hän on vuosikaudet kirjannut exceliin kaikki kulut kuitti kuitilta. Nyt hän sitten on mm. laskenut, paljonko minun ruokani ja vessassakäynnit maksavat vuodessa!!! Myös lelut, kantokopat ja muut tarvikkeet on tarkkaan ylhäällä, mutta niistä ei tässä kirjanpidossa tehdä vuosipoistoja. Ja ne kulut eivät ainakaan ole minun syytäni, että reissaavat koko ajan.

No, minun ruokamenoni ovat niin pienet, että ei ihme, että jotkut kissakamut kutsuu ruipaksi. Syön pääasiassa kahta sorttia kuivamuonaa ( Animonda vom Feinsten Deluxe Neutered Cat ja Concept for Life British Shorthair Adult),  enimmäkseen Almo Naturen märkäruokia ja jonkin verran Animondan, Hillsin ja Cosman märkäruokia. Lisäksi minulle ostetaan broilerinsydämiä Hakaniemen hallista ja joskus possunlihaa, mistä en erityisemmin tykkää. Kustannuksissa on mukana katkaravut (saan niitä harvoin ja vähän), Lidlin herkkutikut ja Cosmasnackit sekä vitamiini- ja mallastahnat ja hammas- ja sydänraksut. En voi syödä mitään kalaruokia, vatsa menee ihan sekaisin.

Ruokiin ja herkkuihin on mennyt tänä vuonna 560,82 e eli noin 47 euroa kuussa ja päivässä siis vain noin 1,50 euroa. Olen syönyt hyvää ja laadukasta ruokaa. Näissä ruuissa ei ole sokeria eikä viljaa ja proteiinit ja muut aineet pitäisi olla kohdillaan. Mun vessassakäynnit ei maksa melkein mitään. Tosin käyn aika paljon ulkohuussissa. Pelletteihin on tänä vuonna mennyt 28,75 euroa eli 2,40 euroa kuussa. Minut on käytetty yhden kerran lääkärillä pakollisissa rokotuksissa ja se maksoi 55 euroa. Lisäksi on ollut kolme matokuuria, yhteensä 31,50 e. Punkkilitkuja ei yhden kerran jälkeen laitettu. Friidun mielestä kissanpito ei ole kallista, joskaan ei ilmaistakaan. Lisäksi pitää aina varautua siihen, että tulee yllättäviä ja isoja eläinlääkäripalkkioita. Onneksi niitä ei ole vielä tullut. Ensi vuonna minut viedään hammastarkastukseen ja -puhdistukseen. Alkaa nyt jo hirvittää, kun on lukenut brittikamujen kokemuksista.

Mutta tilikauden tulos viivan alla on plus ziljoona euroa, koska minusta kuulemma on niin paljon iloa ja hauskuutta ja olen niin älyttömän ihana kissa.

Muuten kulunut vuosi on ollut tosi kiva. Olen ollut ulkona ainakin 300 päivänä vähintään tunnin kerrallaan valjaslenkillä ja mökillä lisäksi ulkotarhassa tai narun päässä. Opin mökillä pyydystämään hiiriä. Leikin aika paljon amatöörien kanssa ja miesamatöörin kanssa taistelen. Käyn taputtamassa häntä tassulla käteen tai jalkaan ja haen taistelemaan ja sitten me juostaan ympäri kämppää ja lopuksi riehutaan kunnolla. Friidun kanssa leikit ovat vähän maltillisempia, mutta niissäkin juostaan välillä kovaa. Olen tottunut hampaiden pesuun ja kynnetkin saa leikata välillä helposti ja välillä vähemmän helposti. Turkki imuroidaan ja harjataan päivittäin ja siitä tykkään tosi paljon.

Tässä pari kuvaa, jotka on tänään otettu rannasta. Siellä on sellaisia kivoja käkkyräpuita, joissa saan kiipeillä.

Kiipeilen täällä usein
Pelkään noita variksia ja vaanin niitä täältä kauempaa.

Veden ääressä viihdyn eikä yhtään haittaa, vaikka välillä kastun polvia myöten.



Friidu tykkää, kun Facebookin kautta kuvioihin on tullut paljon kissakamuja palvelijoineen. Aika moni lukee tätä blogia ja viimeksi taas tänään yksi rouva tuli rannassa kysymään, olenko Dali. Juoksin heti häntä pystyssä moikkaamaan. Lukee kuulemma silloin tällöin blogia ja rouvalla itsellään on kissa. Tämä kuva on otettu hetki sitten, kun sanelen friidulle, mitä tänne kirjoitetaan. Tosin astuin vahingossa deleten päälle ja monta riviä kerkesi pyyhkiytyä pois ennen kuin friidu huomasi.

Kirjoita sinne blogiin, että olen ihana kissa
Toivottavasti kaikilla kissakamuilla vuoden 2017 tilinpäätös on myös superpositiivinen. Veetin tilinpäätös tosin menee aika suurella todennäköisyydellä tappiolle, koska  ruokamenot ovat jättiläismäiset. Toisaalta Veetin musikaaliset tuotokset ja ilopilleriluonne painavat vaakakupissa aika paljon.

Railakasta Uutta Vuotta kissakamuille ja heidän huoltajilleen. Korvatulpat korviin rakettien ajaksi. Tehdään myös vuodesta 2018 hauskaakin hauskempi.

T. Dali

perjantai 15. joulukuuta 2017

Surrealistinen matkakertomus Hiileen ja Patakoniin, osa 2

Tsau kissat ja ihmiset! Dali täällä.

Edellisessä blogissa on matkaraportin ensimmäinen osa, missä salamatkustan Hiileen ja Päästäissaarille. Tässä osassa lennän amatöörien mukana Hiilen eteläkärkeen Patakoniin. Oltiin niin etelässä, että nähtiin Magallanesin salmen yli Tulimaan ranta. Mentiin pariksi päiväksi patikoimaan i Torres del Painen kansallispuistoon (paine = sininen). Meillä kävi tuuri, koska keli oli lähes tyyni ja kesäisen lämmin. Normaalisti täällä tuulee niin, ettei friidunkaan elopainolla olisi pystyssä pysynyt.

Amatöörit eivät yhtään tykänneet, kun ratsastaa viiletin guanakojen selässä. Guanakot eivät kumma kyllä pelänneet mua yhtään.

Guanakot juoksevat aika kovaa.
Käytiin ihmettelemässä Greyn jäätikköä. Minusta tuntuu, että tuo sininen jäälohkare on tehty styroksista turisteja varten kellumaan, oli liian hieno ollakseen aito. Paikallinen opas kertoi, että jäätiköstä lohkeaa tällaisia palasia koko ajan ja äskettäin jäätiköstä oli irronnut todella valtava pala. Ilmastonmuutos tuntuu täälläkin!

Patikoitiin greyn jäätikköalueella

Ylitettiin tällainen hieno riippusilta, johon sai mennä kuusi henkilöä kerralla. Friidu kirkui, kun keikutin siltaa oikein kunnolla.

Keikutin siltaa 😂

Me nähtiin myös nanduja, jotka ovat ihan strutsin (heh) näköisiä, mutta vähän pienempiä. Friidu ei saanut niistä kunnon kuvaa. Lampaita, hevosia ja nautakarjaa oli aika paljon. Tässä ajan lampaita takaa ja taustalla järvellä näkyy vaaleanpunaisia Chilen flamingoja. En saanut mennä niitä jahtaamaan.

Järvellä on vaaleanpunaisia Chilen flamingoja,
vaikka ne ei tässä kuvassa kunnolla erotu. Tuuraan lammaskoiraa tässä.

Kaikki järvet kansallispuistossa hohtivat turkoosin sinisinä. Kävin uimassa tässä putouksessa, kun virtaus näytti sen verran kovalle, että tallainen extreme-kissakin sai haastetta.

Uin tässä vastavirtaan
Oli sen verran kaunis maisema, että päätin pysähtyä puskapissalle.

Aika hieno ulkohuussi mulla, eikö vain?
No, kotona on kuitenkin aika kivaa tällaisen rankan mielikuvitusmatkan jälkeen. Olen ulkoillut reippaasti. Tänään tosin en suostunut menemään räntäsateeseen, vaikka friidu kovasti houkutteli. Kauhea nälkä koko ajan. Friidu sanoi, että syön kuin susi. Paino onneksi ei ole kovin paljon noussut, koska haluan pitää hoikan ruippapeffani mitoissaan. Karvaa pöllyää niin, että amatöörit alkavat kyllästyä jatkuvaan siivoukseen.

Leppoisaa joulun odottelua! Amatöörit eivät paljon joulusta perusta, mutta minusta on kiva katsella kissojen jouluvalmisteluja.

T. Dali

tiistai 12. joulukuuta 2017

Surrealistinen matkakertomus Hiileen ja Päästäissaarille, OSA 1

Tsau kissat ja ihmiset! Dali täällä.

Koska olen surrealistinen Dali -kissa, kaikki on minulle mahdollista. Niinpä matkustin salaa amatöörien mukana Hiileen ja Päästäissaarille ja tässä hämmästeltäväksenne ensimmäinen osa hurjasta matkakertomuksesta, joka antaa kattavan ja totuudenmukaisen kuvan amatöörien ja minun seikkailuista. Toisessa osassa käsittelen Hiilen eteläosan Pata Koni(a)n noloimmat matkaosuudet. Friiduamatööri on omilla sivuillaan julkaissut kaunistellun matkakertomuksen, mutta armoton totuus paljastuu tässä blogissa, jonka julkaisen salaa amatööreiltä.

Piiloudun friidun laukkuun salamatkustajaksi
Aluksi mentiin Santiago de Hiilessä köysiradalla San Cristobal -kukkulalle ja friidu kirkui koko matkan keikkuvassa köysiratakopissa. Aika korkealla se kyllä menikin. Kuva kukkulalta kaupungin suuntaan. Miesamatööri ei yleensä poseeraa kuvissa, mutta friidu kyllä senkin edestä. Tunkee joka kuvaan mukaan. Onnistuttiin sentään yksi kuva saamaan ilman friidua.

Miesamatöörin kanssa poseerataan korkealla ... kaiteilla
keikkuminen on mulle tuttu juttu, kuten monet teistä muistavatkin
Amatöörit tunkevat aina korkeisiin paikkoihin. Yksi kohde oli uusi pilvenpiirtäjä Gran Torre Santiago, jonka on suunnitellut sama arkkitehti (Cesar Pelli) kuin Kuala Lumpurin Petronas -tornit. Friidu pelkäsi aiemmin korkeita paikkoja, mutta uskaltaa nykyisin katsella alas etenkin, jos on lasiseinät. Minua ei tietty pelottanut yhtään ja kiipesinkin 300 metriä korkeaan torniin ulkokautta. Kuka nyt hissiä käyttäisi?

Ihan easy keikka kiivetä tonne ylös! Täälläkin on Jumbo. Supercat!

Toi seuraava osuus on vähän haasteellinen ... hienot maisemat jo tästä!

Tornissa ylhäällä ei ollut mitään muuta kuin kaksi maisematerassia, joista näki kaupungin joka suuntaan. Loikkasin täältä ylhäältä poseeraamaan friidun kameralle tuonne matalampien pilvenpiirtäjien katolle. Huomaatteko, minkä talon katolla olen?


Täytyy laittaa todistusaineistoa, että olen ollut Hiilessä, koska epäilen, että ihan kaikki kriittiset kissakamut, kuten Patrick, Veeti, Ile, Weetboys, Tyyppi, Maisteri, Elmeri, Missu, Tete, Siru jne... eivät ehkä muuten usko, että olen täällä käynyt.

Huh, huh. Lepäilen välillä, 300 metriin kiipeäminen
lasiseinää pitkin oli aika urakka, kun lämpötilakin oli liki 30.

Käveltiin kaupungilla kilometritolkulla ja katseltiin taidetta museoissa ja ulkona, koska amatöörit tykkäävät kaikenlaisesta taiteesta ja mä tykkään kanssa  - jo mun nimikin velvoittaa olemaan kiinnostunut. Tässä parhaita paloja - siis minun mielestäni.

Tuolta roikkuu jotain?

Mitä toi mua nyt mulkoilee? Närkästyikö se, kun kiipesin jalan päälle?
Tää seuraava on siis NIIN NOLOA. Voitteko tajuta, millaisia valokuvia friidu ottaa koko ajan. Tämän alemmas ei voi matkakuvien kanssa vajota. Poteron hevonen on ihan kiva, mutta olisi sen nyt voinut jostakin toisesta suunnasta kuvata.

Miesamatööri kehyksissä ... tsiisös, mitä turismia!
Mentiin talsimaan Barrio Bellavistan alueelle, joka oli täynnä ravintoloita ja katuja, joiden varrella talojen seinät oli koristeltu upein maalauksin. Dalin kuvaa kävin tietty ihailemassa ihan lähietäisyydeltä. Ei ollut kissakahviloita eikä kissoille tarkoitettuja rottabaareja. Surkea mesta.

Kaksi Dalia ✊✊
Sitten me lennettiin tosi etelään PataKoniin, josta vastarannalla näkyi Tulimaa. Siitä kerron matkakertomuksen osassa kaksi, koska kyllä oli niin upea paikka, että vaatii ihan oman bloginsa. Laitan tähän vielä matkan viimeisen kohteen eli Päästäissaaren kommellukset. Ensinnäkin, minua on huijattu! Ei siellä mitään päästäisiä ollut. Ja niiden takia ylipäätään lähdin tälle matkalle. Jotain valtavia kivikasvoja, joita kutsuttiin Moai -patsaiksi. Ja oli myös vapaana kylän kaduilla laukkaavia hevoslaumoja, joita sekä friidu että minä pelättiin ihan hirveästi.  Niitä kivinaamoja kierreltiin katselemassa parikin päivää ja siellä vaadittiin kulkemaan tarkasti merkityillä poluilla ja reiteillä. Joku suomalaisturisti taannoin irrotti yhdeltä kivinaamalta korvan ja joutui kai vankilaan ja ainakin maksamaan kauheat sakot. Ei ne amatööritkään ongelmilta välttyneet. Mä nimittäin kiipesin joka patsaan päälle ja aiheutin hirmu skandaalit ja amatöörit joutuivat lunastamaan itsensä ja mut ulos saarilta viidellä triljoonalla bitcoinilla. Onneksi Suomen lehdistö ei saanut tästä vihiä.

Tässä on Maoin hiukset eikä mikään hattu. Silmät on restauroitu jälkikäteen.
Saarella ei ole jäljellä kuin yksi alkuperäinen silmä, sekin haljennut (museossa).
Typerät turistit ovat vieneet niitä historian saatossa mukanaan.

Kukkuu! Kaatuneita patsaita oli paljon ja yhden louhintakin oli
 jäänyt kesken ... oli pohjasta kiinni vielä kallion seinämässä.

Tässä kohtaa amatöörit pidätettiin ja rapsahti triljoonien bitcoinien sakot.
Kannatti silti, koska on tämä niin uljas kuva meikäläisestä.

Päästäissaarella oli yksi hieno, palmujen siimeksessä oleva suojainen uimaranta, missä amatöörit kävivät pikku aallokossa polskimassa. Minä sen sijaan otin Tyynen meren pahimman tyrskykohdan ja laitoin surffilaudan laulamaan.

Venttaan tässä, milloin tulee kunnon aallot.
Kuvia on tuhansia, mutta näistäkin varmaan saa käsityksen, millaisen reissun tein salamatkustajana. Päästäissaarella oli tulivuoren kraatereita, mutta niihin en viitsinyt mennä, kun olivat aika vetisiä. Ai niin, tämän yhden kuvan voin vielä laittaa. Tämä kivikasa nimittäin on ollut kanala. Jäin vaanimaan, josko sieltä olisi tullut kana ulos.

Tällä seinustalla on kanojen paraatiovi.

Oli tämä sen verran hurja seikkailu, että päätin jatkossakin salamatkustaa amatöörien kanssa.

t. Dali, tätä blogia kirjoittaessa ei ihan vähäisessä banskupöllyssä 😉